keskiviikko 8. huhtikuuta 2020

MUOVAILE! Kantaaottava kaveri

Muovaile savesta n. 10-15 cm korkuinen hahmo, joka ottaa kantaa johonkin mielestäsi tärkeään asiaan. Asia voi olla hyvin suuri tai pieni, itselle tärkeä tai tärkeä myös monille muille. 

Hahmon tulee pystyä kannattelemaan mielenilmauskylttiä, jossa lukee kannanoton aihe tai jonkinlainen kommentti. 
Muista siis muovaillessa, että kyltti pitää pystyä asettamaan hahmon käteen. 
Pohdi ensin, minkä asian puolesta tai mitä vastaan hahmosi ilmaisee ajatuksiaan ja suunnittele hahmon ulkonäkö ja asento. 
Tee kyltti ja kirjoita siihen hahmon kannanotto. 

Kuviskoulun YouTube- kanavalla pääset muovailemaan tätä tehtävää Eeva-open kanssa, 
linkki tehtävän tutoriaaliin: 


Kun hahmo on valmis:

1. Tee hahmolle reikä käteen tai laita kyltti hahmon käteen (tee reiästä vähän isompi, koska savi kutistuu kuivuessaan sekä uunissa)
2. Kuivata hahmoa pari päivää sen päälle kevyesti lasketun muovipussin alla ja sen jälkeen ilman muovipussia
3. Tuo hahmo koululle ti 5.5.2020 mennessä. Ala-aulassa on pöytä, johon hahmon voi jättää oman ikäryhmän   pahvilaatikkoon. Poltamme koululle tuodut savityöt koulun uunissa. Jätä hahmon kyltti kotiin, jottei mene sekaisin muiden kylttien kanssa.
4. Poltetun savihahmon voi hakea koululta toukokuun puolivälin jälkeen (ilmoitamme tarkan päivän myöhemmin). 
5. Laita sen jälkeen kyltti hahmon käteen, ota siitä kuva haluamassasi paikassa ja lähetä opettajallesi!

Kantaaottava kaveri muotoillaan savesta


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti